Lohikäärmeet ovat aina kiehtoneet minua. Nuo suomujen peittämät, lentävät ja tulta syöksevät olennot tulivat tutuiksi BBC:n Narnia-tv sarjasta, ja Tolkienin "lohikäärmevuori"-kirjasta, joka nyttemmin tunnetaan nimellä Hobitti: sinne ja takaisin. Myöhemmin minua kiehtoivat Viimeinen Lohikäärme (Dragon Heart) elokuvat, ja moni muu fantasiasarja.
Dinosaurukset ovat aina kiehtoneet minua. Nuo suomujen peittämät jättimatelijat, tulivat tutuiksi Jurassic Park:in ihmeellisestä maailmasta, ja niistä monista dinosauruskirjoista, joita pienille pojille annettiin ahmittaviksi. Kun olin peruskoulun kuudennella luokalla, tulivat BBC:n Walking With Dinosaurs, ja vastaavat uudenlaiset hirmuliskodokumentit.
Kaksi väitettä
Jonkun saattaa vielä tänäkin aikana yllättää, että molempia noista olennoista yhdistää kaksi perustavan laatuista seikkaa. Nämä seikat nivoutuvat lujasti yhteen sen kanssa, miten me hahmoitamme koko maailmankaikkeutemme, ja arvotamme elämämme ja muiden elämän.
Ensimmäinen on se, että molempia käytetään aktiivisesti Raamatunmukaisen maailmankatsomuksen kumoamiseen. Dinosauruksista sanotaan, että Raamattu ei missään ota huomioon näitä jättimatelijoita, jotka hävisivät planeetaltamme 65 miljoonaa vuotta sitten (kauan ennen kuin raamatullinen aika alkoi). Lohikäärmeistä sanotaan, että Raamattu väittää toistuvasti näiden suomuisten satuolentojen kerran häiriköineen ihmistä, vaikka kukaan ei ole koskaan nähnyt elävää lohikäärmettä, eikä löytänyt sellaisen jäännöksiä.
Toinen yhdistävä seikka on se, että niitä molempia käytetään nimenomaan kreationistisessa uskonpuolustuksessa todistamaan Raamatun totuudenmukaisuus. Dinosauruksista sanotaan, että raamattu mainitsee ne useita kertoja, ja Jobin kirja kuvailee selkeästi sauropodi-dinosauruksen ulkomuodon. Lohikäärmeistä sanotaan, että (lähes?) aina kun raamattu mainitsee lohikäärmeet (tannin), voidaan kyseessä osoittaa olevan dinosaurus tai jokin muu vastaava eläin, ja se että koko maailma on pullollaan tarinoita lohikäärmeistä osoittaa, etteivät dinosaurukset olleet sen enempää kuolleet, kuin syntyneetkään 65 mega-annumia (milj. vuotta) sitten.
Kuka on kuka; mikä on mikä
On ilmiselvää, että ero näiden kahden vastakkaisen näkemyksen välillä on kiinni lohikäärmeiden identiteetistä. Toisaalta kyse on nimenomaan dinosaurusten identiteetistä. Lisäksi kyse on siitä, kuolivatko dinosaurukset sukupuuttoon 65 miljoonaa vuotta sitten. Anteeksi muuten, että toistelen 65:ttä miljoonaa vuotta koko ajan, mutta siltä on vaikea välttyä, kun puhuu yleisestä dinosaurusopista.
Kumpi sitten on se oikea näkemys. Tätä voi lähestyä monesta näkökulmasta. Moni varmaan haluaisi minun lähestyvän aihetta evoluutio-opin suunnalta, jolloinka johtopäätökseni olisi jo ennalta määritelty. Se ei ole oikein! Jos lähestyisin asiaa yksinkertaisesti kreationistiselta näkökannalta, argumentteihini vastattaisiin vain toteamalla, että kreationismi on huuhaata. Sillä vastapuoli lähestyy jo asiaa evoluutio ennakko-oletuksenaan. Itse kreationistina en kuitenkaan ole neutraali näkemyksessäni. Väitän, ettei tällä alueella neutraaleja ihmisiä olekaan.
Argumenttien yleiset piirteet
Muodostaakseni argumentin jonkin puolesta, enkä puolta jostakin argumentista, keskityn siihen, kumpi mielestäni sopii parhaiten yhteen peruslogiikan kanssa. Mitä näissä väittämissä on sitten eroa: Raamattu ei mainitse dinosauruksia, mutta puhuu kyllä satujen lohikäärmeistä, tai Raamatun lohikäärmeet ovat evolutionistin dinosauruksia.
Olettamuksia
Ensinnäkin ensimmäisessä väittämässä oletetaan enemmän. Siinä oletetaan, että dinosaurukset eivät olleet tuttuja raamatun ajan ihmisille, ja siinä oletetaan, että raamatun kirjoittajat keksivät sattumalta olentoja, jotka muistuttivat suurelta osin dinosauruksia. Lisäksi siinä oletetaan, joko jotakin ehkä raamatun omaa historiaa edeltävää aikaa, josta lohikäärmemyytit periytyvät kaikille kansoille tai pahempaa. Kansoja yhdistävää mielikuvitusta keksiä samanlaisia olentoja täysin toisistaan riippumatta! Toisessa oletetaan vain, että ihmiset kävelivät dinosaurusten kanssa, mutta dinosaurukset eivät menestyneet kovin hyvin. Loppu seuraa automaattisesti ainakin, mikäli otetaan huomioon, ettei dinosaurus-termiä oltu kehitetty ennen kuin lohikäärmeet eivät enää olleet eurooppalainen ilmiö.
Perimätiedon pahoinpitelyä
Toinen ero kahden argumenttimme välillä on, että ensimmäinen kohtelee perintötietoa paljon väkivaltaisemmin. Sen mukaan kaikki, mitä on koskaan kerrottu lohikäärmeistä (tai millä nimellä niitä kutsutaankin) on täysin kuvitteellista. Lisäksi sillä on seuraavia seurauksia menneille sukupolville:
- Carlislen katedraalissa lepäävän piispan haudan päällä on pakanallinen mielikuvitusolento, jolla ei ole mitään tekemistä, minkään tunnetun sen aikaisen, varsinkaan kristillisen, myytin kanssa.
- Myös monet muut vanhat kirkot ovat täynnään taruolentoja, jotka sattuvat olemaan hyvin dinosaurusmaisia.
- Intiaanit ovat joko hämmästyttävän onnekkaita tarinaniskijöitä, tai ovat tehneet luita kammoksuvan julkisivunsa saloissa huippuluokan paleontologista tutkimusta.
- Ihmisillä on ollut kaikkialla tapana olla yhtä "onnekkaita" kuin intiaanit, kun he ovat keksineet taruolentojaan.
- Ihmisen mielikuvituksen rikkaus on laskenut viimeisten muutaman sadan vuoden aikana murto-osaan entisestä.
ja vielä...
- Edelliseen liittyen: kun esihistoriallinen ihminen keksi täysin käsittämättömän taruolennon, hän kehitti sille vielä varmuuden vuoksi elintavat ja asuinalueen, ja valitsi sille tutuista eläimistä luonnollisen vihollisen.
Tehtävää tulevaisuudelle
Nämä ovat vain minun (tässä kovin pinnallisesti kerrottuja) perusteluitani, jotka perustuvat muutamiin kirjoituksiin, mutta ne herättävät jo kysymyksen siitä, kuinka käsittämätön täytyy evolutionistisen väittämän olla, jotta se olisi virallisesti vähemmän uskottava, kuin kreationistinen vastaväittämä. Toinen kiinnostava kysymys on, että mitä sitten tarkalleen voimme tietää dinosauruksista ja lohikäärmeistä, jos ne ovat yksi ja sama asia. Olisiko jotakin tiedettävää näistä olennoista, mitä meidän ei haluta tietävän?
Minä ainakin haluan tietää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti